Suomalaisen miesjohtajan isyysdiskurssit

KTM Emilia Kangas, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Kulttuuriympäristömme on muuttunut ja muuttuu yhä tasavertaisemman vanhemmuuden suuntaan. Yleinen ilmapiiri on ottanut viimeisten vuosikymmenten aikana askeleita aikaisempaa osallistuvampaa ja läsnä olevampaa isyyttä kohti. Isyyden muutos on osa suurempaa miehisyyden muutosta. Euroopan Komission (2012) tasa-arvoa käsittelevän raportin mukaan miehisyys on muutoksessa ja ”hoivaava maskuliinisuus” on valtaamassa alaa perinteiseltä ”leiväntuoja maskuliinisuudelta”.  Näiden muutosten ei olla nähty erityisemmin vaikuttavan kuitenkaan talouselämässä toimivien pelisääntöihin tai käytäntöihin. Erityisesti johtaminen ja johtotason tehtävät vaikuttavat pysyneen uusien tuulien tavoittamattomissa. Maskuliinisuuden hegemonian negatiiviset vaikutukset naisiin ovat jo aika hyvin yleisellä tasolla tunnistettu, mutta organisaatioiden käytäntöjen ja rakenteiden rajoittavuus miesten kohdalla, erityisesti miesten, joilla on perhevastuita, alkaa nyt nousta pintaan (Euroopan Komissio 2012).

Onkin tullut aika antaa miehille puheoikeus omista kokemuksistaan ja ottaa selvää, samaistuvatko miesjohtajat henkilökohtaisella tasolla enemmän organisaatiokulttuureissa tunnistettuun maskuliiniseen johtajuuteen ja isyyteen vai laajemman kulttuuriympäristön uudenlaisiin isyys- ja johtajuusrepresentaatioihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja tulkita, millaisia diskursseja suomalaiset miesjohtajat rakentavat puhuessaan isyydestään. Tutkimuksen aineisto koostuu 29 miesjohtajan haastatteluista.

Diskurssianalyysin tuloksena aineistosta rakentui neljä isyysdiskurssia, nämä nimettiin seuraavasti: Ansaitsija-isyys-, Uusi isyys-, Lapseen sitoutunut isyys – ja Sitoutumaton isyys diskurssi. Jokainen neljästä isyysdiskurssista rakentaa omanlaisensa miesjohtajan sosiaalisen sukupuolen. Maskuliinisimmat isyysdiskurssit olivat Ansaitsija isyys diskurssi ja Sitoutumaton isyys diskurssi, kun taas Uusi isyys diskurssissa miesjohtajien sosiaalinen sukupuoli oli selkeästi irti perinteisestä maskuliinisuudesta ja heidän isyytensä oli lähempänä perinteistä äitiyttä. Uusi isyys diskurssi oli myös tasa-arvoisin diskurssi, tasa-arvoisuus näkyi niin työssä kuin vanhemmuudessakin. Ansaitsija isyys diskurssi oli kauimpana tasa-arvosta, miesten kerronnassa oli  viittauksia mm. naisten luonnolliseen hoivakykyyn. Aineistollisesti vahvin diskurssi oli Ansaitsija -isyys diskurssi, mutta sille vastadiskurssiksi muodostunut Uusi isyys diskurssi oli melkein yhtä laaja.

Maskuliinisen maailman olemassaolo suomalaisten miesjohtajien diskursiivisissa käytännöissä tulee tämän tutkimuksen tulosten valossa sekä todistetuksi että kumotuksi. Ansaitsija-isyys diskurssi uusintaa edelleen perinteisiä johtajuuden ja isyyden representaatiota sekä pitää näitä maailmoja toisistaan erillisinä. Perhe pidetään ulkona työelämästä. Perhe ei rajoita johtajuutta, mutta johtajuus määrittää perhe-elämää. Samaan aikaan Uusi isyys diskurssi kuitenkin todistaa, että tasa-arvoinen vanhemmuus, hoivaava- ja osallistuva isyys ovat saapuneet myös talous- ja organisaatioelämän keskuuteen. Organisaatioiden johdosta löytyy jo miehiä, jotka eivät enää halua mahduttaa itseään perinteiseen maskuliiniseen johtajan rooliin. Tässä diskurssissa miesjohtajat konstruoivat itsensä tasa-arvoisiksi ja tasavertaisiksi vanhemmiksi. Näiden lisäksi tutkimuksessa rakentuu kuitenkin kaksi muutakin suomalaisen miesjohtajuuden isyysdiskurssia, jotka eri tavoin sijoittuvat näiden kahden päädiskurssin väliin ja reunaan. Isyys ja johtajuus voivatkin rakentua osaksi miesten identiteettiä eri tavoin, huolimatta yleisen ilmapiirin luomista totuuksista. Tämän tutkimuksen diskurssit todistavat kuitenkin että, osa miehistä samaistuu yhä edelleen niin perinteiseen maskuliiniseen johtajuuteen kuin isyyteenkin kun taas osa miehistä samaistuu niin johtajina kuin isinäkin uudempiin ja moniulotteisimpiin isyyden ja johtajuuden representaatioihin. Voidaankin sanoa muutosten olevan alkaneen miesten monimuotoisemman isyyden ja johtamisen käytännöissä myös talouselämän puolella. Uusi isyys diskurssi tuo esiin miesjohtajia, joilla on aito halu olla tasavertainen vanhempi vaativasta työstä huolimatta.  Samalla diskurssi nostaa esiin työelämän rajoitteet ja käytänteet, jotka osittain estävät tämän halun toteuttamista käytännössä.

Pro Gradu tutkielma kokonaisuudessaan osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/42709

Kommentointi on suljettu.